sunnuntai, 13. marraskuu 2011

Valoa pimeyden keskelle

Iltaa! Melko lämmin marraskuu ollut? Alkaa kaivata pikku hiljaa sitä lunta ja kylmyyttä.

Oli kylmää tai ei, aina voi poltella kynttilöitä ja käpertyä olkkarin sohvaan kaakaomukin kanssa.

Tämän syksyinen ehdoton suosikkijuttu on pöytäkynttilöiden polttaminen.

Minulla on vanha tarjoilulautanen alustana ja sommittelen sen päälle erivärisiä ja -kokoisia kynttilöitä.

Kävin ostamassa joulua varten puna-valkoyhdistelmän. Tällä hetkellä valkoinen ja ruskea on in.

 

                                                                          

                                                                         

Joulunamit alkaa myös pikkuhiljaa ilmestyä olkkarin purkkiin.

Tosin tämä koriste-elementti on melko katoavainen. Poikaystävä tulee tosin

usein vastaan suu täynnä suklaata. Kummallista?

Eteisen seinälle laiton uuden sommitelman. Kyllästyin edelliseen tauluun.

Tekstitaulu on Kärkkäiseltä ja puusydän taitaa olla ihan Tiimarista. :)

Kynttelikkö löysi tiensä keittiön ikkunalle. Otin muoviset kynttilänkranssit pois (en ole ikinä

tykännyt niistä) ja laitoin keskelle punaisen kangassydämen. Roikkuvan ikkunakoristeen olen saanut lahjaksi.

Pahoittelen kuvanlaatua. Sitä järjestelmäkameraa odotellessa. Mutta tunnelmia

parvekkeelta :-)

Mukavaa isänpäivän iltaa kaikille!

 

-Minna

keskiviikko, 2. marraskuu 2011

Marraskuu ja joulufiilis!

 Hei! Kylläpä menee aika nopeasti! Nyt on jo marraskuu..

mutta säät eivät ole kyllä ihan marraskuille ominaiset..

Tulisi jo lumi niin olisi valoisaa ja saisi suunnitella antaumuksella joulua ;)

Minulla on kyllä jo joulufiilis ja olen pikkuhiljaa ottanut esille joulukoristeita. Poikaystävä

jaksaa huokailla syvään kun räpätän joululahjoista ja koristeista. Joko teillä pyörii joulu mielessä?

Minä oon niin jouluihminen (tarttunut äidiltä), että pienenä aloitin joululaulujen kuuntelun jo alkusyksystä. 

Nyt sentään olen malttanut mieleni ja raahasin joulucd:t kotikaupungista "vasta" 

lokakuun lopulla :-) Joulu on ihanaa aikaa!!

Joulun höösääminen alkaa tietysti uuden joululehden hankkimisella. Tosin tämän sain poikaystävän äidiltä, joka

ajatteli, että "saattaisin" tykätä tästä. Kodinonni (kuvassa) on saatu myös lahjaksi (työpaikalta). Siinä on

hassut halloweenkoristeet. Ps. Kodinonnea kastellaan aluslautaselle. Olen nimittäin yhden kodinonnen jo

tappanut väärällä hoidolla. :-/

PIkkuhiljaa näitä valoja tulee.. 

Tontut eteisessä vahtivat, että ollaan kilttejä!

Sitten vielä näitä muumijuttuja. Nyt kun muistan ottaa kuvia. Elikkäs muumien ruokaohje-korteista

olen tehnyt taulun. Kortit sain ja taulun kehyksen ostin Tokmannilta.  Taulu on keittiössä. Kokatessa

voi vähän vilkuilla ideoita jälkkäreihin :)

Pimeää syksyn jatkoa.

 

-Minna

perjantai, 7. lokakuu 2011

Syksy!

 Syksy on tullu ryminällä ja olen kyllä itse ainakin nauttinut tästä kauneudesta ja hyvistä keleistä :-)

Nyt pitää vähän toppuutella sisustushankintoja ja pitää kukkaron nyörit kiinni, ettei tämän opiskelijan tarvitse

loppuvuotta elää puurolla ;-) Kynttilöitä toki saa ostaa. Ne kuuluvat syksyyn! 

 

Koiran kanssa tulee paljon lenkkeiltyä ja on ihanaa kun ulkona on niin raikasta!

Olen muuten hulluna sisustustarroihin (niinkuin edellisessä postauksessa jo olikin kuvia). En vain raaski ostaa valmiita tarroja, joten olen tuunaillut tekstejä itse. 

Otin mallin AmandaB-liikkeen nettisivujen sisustustarrojen teksteistä,piirsin ja leikkasin mustasta

paksusta "askartelu"kontaktimuovista. Elikkäs ensin suunnittele haluamasi teksti paperille, sitten leikkaa

kirjaimet irti. Liimaa väärin päin kontaktimuovin taakse ja leikkaa. Paperi jää kontaktimuovin takana olevan hukkamuoviin

kiinni kun irrotat tarran pois ja asetat tekstiä seinälle. Näin ainakin itsellä oli helppo tehdä nämä tekstit. 

Tässä on tämä lapinreissulta ostettu uusi verho olohuoneessa. Olen vähän kahden vaiheilla tykkäänkö

tästä kuitenkaan niin paljon kuin ostettaessa. Ehkä liikaa näkyy valoa läpi, kun idea juuri oli, että saataisiin ns. pimennysverho

ikkunaan ettei aurinko paista aina suoraan telkkariin. Noh, niin kuin sanoin. Kukkaron nyörit kiinni ja tämä saa nyt kelvata :D

Sitten vain muutama fiiliskuva kotoa:

Karkit säilyy kivasti purkissa ;-)

Poikaystävän ampuman hirven sarvet olivat vähän liian "kovikset" minun tyyliin, joten niitäkin piti

vähän tuunata kristalleilla :-)

 

Syksyisiä päiviä,

Toivottaa Minna

sunnuntai, 4. syyskuu 2011

Kylmän kolea sunnuntai

 Moikka moi! Huh! Onpas viileä päivä. Meillä päin aamulla vain + 7 astetta. Aamulenkille oli ihana pukea paljon päälle :-)

Poikaystävä innostui kovasti sisustamaan meidän kämppää (Jee! Minun kaikki rahat ei kulu!! :D) ja hän oli ostanut keskiviikkona meillekolme uutta mattoa.Yksi on vielä tulossa, sillä se oli tilapäisesti loppu varastosta.

Kaksi matoista oli mustia, joten vähän jännittää miten meidän vihreän kodin käy! Ja koirankarvat näkyvät aika kivasti mustassa...

Otan kuvia lisää, kunhan saan jostain uuden muistikortin kameraan.. :)

Tuunasin vähän meidän eteisen lipastoa. En tiedä

mistä tämä numero-idea tuli, mutta ihan kivasti se käy tuohon kaappiin.

Numerot on tehty mustalla ns. "kontakti" (?)- muovilla, joka on

tavallista paksumpaa. Ihan perus askarteluliikkestä ostin sitä, maksoi

4 euroa metrin pala. Eli paljon halvempaa kuin sisustustarrat!! ;)

Numerot piirsin itse ja jäljittelin AmandaB-liikkeen sisustustarrojen

tyyliä :)

Kynttilätaidetta Ikean kynttilöillä.

Keittiön muuminurkkaus, jota en ole tainnut vielä esittelläkään. Lisää

muumeja tulee myöhemmin :)

 

-Minna

tiistai, 30. elokuu 2011

Syksy saapuu!

Olen palannut opiskelijaboksiini ja aloitellut koulun tuossa maanantaina :)

Ihan mukavaa taas olla ns. "kotona" ja kyllä huomaa kesätauon jälkeen miten innolla

sitä tarttuu opintoihin taas kiinni ;-) Ei keretty kun asettua tänne, niin johan sitä 

ruettiin taas sisustamaan. Poikaystävä hermostui totaalisesti ikkunatasolla 

oleviin valokuvakehyksiin (mitä? niitähän on vain kymmenkunta....), joten marssittiin

seuraavana päivänä Maskuun ja tilattiin dvd-hylly, jotta dvd:t saadaan kirjahyllystä ulos

ja valokuvat sinne :-D Noh, näinhän se on fiksuinta. (Yritin kuumeisesti

löytää kuvaa maskun sivuilta, mutta eipä löytynyt). Kuitenkin se on noin 8-lokerikkoinen

pähkinänvärinen korkea hylly, vain 95 euroa :)

Nytpä sitten vihdoin laittelen niitä mökkikuvia. Pieniä maistiaisia minun

lempipaikasta ;-)

Vanhoja tavaroita 

Ylpeyteni <3

(Alennuksesta Carlsonilta. Maksoi 17 euroa, kun yksi "kristalli" oli rikki) 

Asemakello jälleen.

Isä remppasi kuistin uuteen uskoon. Kyllä nyt kelpaa istua ;-)

Aitta, minun valtakuntani :) 

Perusmeininki mökillä ;-)

Mukavaa syksyn alkua ja mökkeilyn iloa!! 

-Minna